Laitumen laidalla

Kuten jo yhdessä aikaisemmassa postauksessa mainitsin, nautin suuresti käydä tutkimassa aivan lähialueillakin sijaitsevia alueita, joissa ei ole tullut aiemmin käytyä ja tämä innostus valtaa erityisesti näin kesäaikaan (Aaa kesän lapsi mä ooooon.. ♪)

Maanantaina illalla kävimme ihanissa maalaismaisemissa ulkoilemassa koko perheen kanssa - eli miehen ja Sinjan, sekä Tahvon ja Maurin kanssa. Emme oikeastaan suunnitelleet sen tarkemmin mihin ajamme, pakkasimme vain itsemme autoon ja lähdimme ajamaan.

Ajoimme Iittalaan ja ihailimme häkellyttävän kauniita maalaismaisemia, kunnes tulimme Valkeakosken puolelle. Siellä sitten jalkauduimme ja tallustelimme ihanissa maisemissa auringon loistaessa, mies vaunuja työnnellen, minä lähes riemusta repeäviä, höyryveturin tavoin eteneviä nalleja talutellen (voisin vannoa, että käteni ovat sen venytyksen jäljiltä hieman pidemmät..)

Mikä parasta - reitiltä löytyi lehmiä! Lehmät olivat ensin kaukana laitumella, mutta riensivät melko pian luoksemme aidan luokse. Voi sitä ihanuutta, aurinko paistoi, kaunis peltomaisema ympärillä ja rivi toinen toistaan upeampia lehmiä edessä katselemassa! ♥

Ei ole ensimmäinen eikä suinkaan toinen tai edes kolmaskaan kerta, kun käymme ihailemassa kesällä lehmiä laitumella. Mutta silti tässäkin, kuten nykyään niin monessa pienen pienessäkin asiassa, on aivan uudenlainen vivahde, kun mukanamme on Sinja.

Pieni ihmisenalku, jolle kaikki kokemukset ovat uusia. Sinja sai maanantaina isin sylissä ihailla lehmiä - ja muun muassa vilkutella niille, kuten neiti nykyään vilkuttaa kaikelle.. :)

Koirankin talutus vaikuttaisi hurjan kivalta puuhalta, mutta se tuskin sujuisi vielä kovinkaan mallikkaasti - jospa siis vielä odotellaan muutama vuosi.. ;-)

Metsäpoluilla

Kuulun niihin ihmisiin, joille oma aika on aivan äärimmäisen tärkeää. Se on kuin ilma jota hengitän. Jota ilman hiljalleen näivetyn ja kuihdun kokoon kuin kukkanen pakkasenpuraisun jälkeen. Yksinolo, rauha ja hiljaisuus ovat sellaisia elementtejä, jotka ovat elämänssäni hyvinkin suuri kantava voima.

Niin, olen introvertti. Niitä hassuja tyyppejä, joita monien eksroverttien on hieman vaikea ymmärtää. Niitä hassuja tyyppejä, joille suurinta onnea ja aidointa iloa voi tuottaa se, että istuu koko viikonlopun yksikseen neljän seinän sisälle lukittautuneena. Täydessä hiljaisuudessa. Tällaista tosin ei nykyään juuri tapahdu, kun on äiti.. :)

Suurta iloa voi myös olla metsälenkille lähteminen koiran kanssa ♥ Tänään yli tunnin ajan nautiskelimme Tahvon kanssa metsän polkuja tallaten ja lintujen lauluja ja omia ajatuksia kuunnellen. Tai noh, sai siinä sitten ininääkin kuunnella, kun verenhimoinen imukärsäparvi kävi kimppuun kuin se kuuluisa sika limppuun. Tulipahan käveltyä ripeästi, näiden lyhyiden kuvaushetkien paikallaan olemista lukuun ottamatta.. :)

Tahvolle tulee tänä kesänä, elokuussa, ikää jo pyöreät kymmenen vuotta. Ei voi kuin hämmästellä mihin on ehtinyt kulua kymmenen vuotta siitä, kun pienen käärön kotiimme haimme.

Tahvolla todettiin noin puolisentoista vuotta sitten nivelrikko ja lonkat ovat ikävästi tasoa C/D. Tämä oli itselleni alkuun melkoinen järkytys, koska oireet ja diagnoosi tulivat melko yllättäen ja en ollut osannut alkujaan varautua tällaiseen lainkaan. Tahvo on äärettömän rakas ja kun saa tällaisia uutisia, tulee väkisinkin mieleen, että mitä jos..

Aika näyttää kuinka Tahvo tulee pärjäämään tulevaisuudessa jalkojensa kanssa, mutta ainakin toistaiseksi ollaan jatkuvalla lääkityseksellä saatu tilanne pysymään hyvinkin stabiilina. Tahvo saa neljän viikon välein Cartrophen-piikin, joka on toiminut ainakin Tahvolla todella hyvin. Koko sydämestäni siis toivonkin, että meillä olisi vielä monen montuisia upeita reissuja Tahvon kanssa! * Puss och kram * :)

Muistoja vain

Tänään kerrottiin radiossa säähän olevan odotettavissa tuimaa tuulen tuiverrusta, joka puhaltaa puista viimeisetkin lehdet. Syksyn värien pian lennettyä tuulien mukaan ja muututtua muistoiksi, on mukavaa, että niitä on ehtinyt hieman saada ikuistettua kuviin.

On aina ihana tunne napata mukaan niin kamera kuin joku koirakin ja lähteä sitten tarpomaan milloin mihinkin, luonnon loputonta kauneutta ihailemaan. Tänään ihailimme Tahvon kanssa Aulangolla luonnon pukeutumista syksyyn.