Niin, olen introvertti. Niitä hassuja tyyppejä, joita monien eksroverttien on hieman vaikea ymmärtää. Niitä hassuja tyyppejä, joille suurinta onnea ja aidointa iloa voi tuottaa se, että istuu koko viikonlopun yksikseen neljän seinän sisälle lukittautuneena. Täydessä hiljaisuudessa. Tällaista tosin ei nykyään juuri tapahdu, kun on äiti.. :)
Suurta iloa voi myös olla metsälenkille lähteminen koiran kanssa ♥ Tänään yli tunnin ajan nautiskelimme Tahvon kanssa metsän polkuja tallaten ja lintujen lauluja ja omia ajatuksia kuunnellen. Tai noh, sai siinä sitten ininääkin kuunnella, kun verenhimoinen imukärsäparvi kävi kimppuun kuin se kuuluisa sika limppuun. Tulipahan käveltyä ripeästi, näiden lyhyiden kuvaushetkien paikallaan olemista lukuun ottamatta.. :)
Tahvolle tulee tänä kesänä, elokuussa, ikää jo pyöreät kymmenen vuotta. Ei voi kuin hämmästellä mihin on ehtinyt kulua kymmenen vuotta siitä, kun pienen käärön kotiimme haimme.
Tahvolla todettiin noin puolisentoista vuotta sitten nivelrikko ja lonkat ovat ikävästi tasoa C/D. Tämä oli itselleni alkuun melkoinen järkytys, koska oireet ja diagnoosi tulivat melko yllättäen ja en ollut osannut alkujaan varautua tällaiseen lainkaan. Tahvo on äärettömän rakas ja kun saa tällaisia uutisia, tulee väkisinkin mieleen, että mitä jos..
Aika näyttää kuinka Tahvo tulee pärjäämään tulevaisuudessa jalkojensa kanssa, mutta ainakin toistaiseksi ollaan jatkuvalla lääkityseksellä saatu tilanne pysymään hyvinkin stabiilina. Tahvo saa neljän viikon välein Cartrophen-piikin, joka on toiminut ainakin Tahvolla todella hyvin. Koko sydämestäni siis toivonkin, että meillä olisi vielä monen montuisia upeita reissuja Tahvon kanssa! * Puss och kram * :)
