Hetkestä hiljalleen huomiseen

Olen elämässäni tullut hyvinkin konkreettisesti huomanneeksi, että mikäli jotain tiettyä asiaa odottaa pian tulevaksi, katse kiinteästi kaipuussaan, saattaa siinä samalla sivuuttaen kuluvan hetken täydellisesti ja tekee itselleen helposti niin kutsutun karhunpalveluksen. Toisin sanoen, mikäli unohtaa elää juuri nyt, huomisen kaipuussa kiinteästi kiinni, voi menettää yllättävän paljon.

Tällä ajatuksella mietin muun muassa vuodenaikoja. Tunnen monia ihmisiä, jotka inhoavat talvea hyvin voimakkaasti ja kertovat talven tuntuvan todella pitkältä, kun laskevat päiviä siihen, kun kesä koittaa. Vaan kuten on tapana sanoa, odottavan aika on pitkä ja tämä on mielestäni hyvinkin paikkansapitävä sanonta. Aika kesäänkin tuntuu huomattavasti pidemmältä, mikäli sitä odottaessaan korostaa itselleen kuluvan hetken karmeutta ja rastii epämiellyttäviä aikoja kalenteristaan, sitä seuraavia päiviä laskien.

Itse olen aina jollain tavoin pitänyt kaikista vuodenajoista, mutta joitain vuosia sitten huomasin, kuinka kevättalvi tuntui aina sitä pidemmältä, mitä voimakkaammin kesän kaukaiseen koittamiseen tuumailunsa tähtäsi. Siispä olen pyrkinyt siivittämään viimeiset talviset ajat piristävien puuhastelujen parissa - peräti kiinteästi kiinnittänyt mielessäni tietyt asiat juuri tälle vuodenajalle.

Yksi on kylpylän päiväkäynnit lähikaupungissa. Lilluminen lämpöisessä vedessä ja rentoutuminen höyrysaunan lempeässä lämmössä ovat asioita, joilla helposti nostan henkistä hyvinvointiani - oli sen lähtötaso millä korkeudella tahansa. Siispä aina jo silloin kun talven kylmät ja pimeät päivät koittavat, huomaan löytäväni suurta iloa ajasta, jolloin mielessäni koittaa "se ihana kylpylävuodenaika".

Tämä on luonnollisesti vain yksi esimerkki miellyttävien asioiden liittämisestä tiettyyn vuodenaikaan, koska miellyttävät asiat ovat yksilökohtaisia - se mikä yhdelle on miellyttävää puuhaa, ei suinkaan ole sitä jollekin toiselle. Pelkkä ajatuskin lämpöisessä "linnunmaidossa" lillumisesta tai harppomisesta läpi höyryisen huoneen voi olla jollekulle toiselle lähinnä piinaava painajainen.

Kaipuu seuraavaan vuodenaikaan on kuitenkin mielestäni hyvin luonnollista, vaikka nykyhetki ei harmaita hiuksia hulmauttaisikaan. Etenkin kun olemme jo lähempänä huhtikuun kuin maaliskuun alkua, siintää ajatuksensa jo suurella lämmöllä kevääseen kunnolla koittavaan.

Odottaa aikaa jolloin pienet versot alkavat nousemaan maasta aurinkoa kohti kurottaen ja putkahtavat kuorestaan puiden oksilla. Aikaan jolloin linnut saapuvat sirkutusten siivittämänä, ja jolloin värit voittavat harmauden ja maalaavat maisemaa moninaisuudellaan.

Kun pääsee hankkimaan ensimmäiset kesäkukat ja istuttamaan ne ilokseen. Ja nauttia sitten niiden värikylläisyydestä halki kesän - sikäli kuin kesä ei mene sateelta värjöttelemiseen neljän seinän sisällä.. :)




Niin, odotan. Kaipaan. Mutta ennen kaikkea tätä odotan ensi viikkoa, jälleen yhtä yhteistä koko perheen kylpyläreissua - ja siinä sivussa aina väkisinkin hieman naurahdan päivinä, jolloin lunta vain sitkeästi tulla tupruttaa, vaikka kevättä kaipaa.