Kun meistä kahdesta tuli kolme

Halki helteiden hurjien, läpi suven suloisen. Niiden ajan on saanut Hetkimaja viettää aikaa yksikseen, odotellen, milloin seuraavaksi saisi tekstiä osakseen. Ja kuten huomata saattaa, nyt se hetki on koittanut - aika istahtaa alas ja laskea sormet näppäimistölle.

Kuten aikaisemmissa postauksissa kerroin, esikoisellemme oli laskettu aika heinäkuussa. Raskausaika oli jännittävää odotusta ja etenkin kesäkuussa alkoi jo suorastaan odottamaan, että milloin pieni syntyy. Ja heinäkuussa hän myös syntyi, meidän ihana pieni tyttäremme! ♥

Kun vauva syntyi maailmaan, tuntui pitkän aikaa hämmentävältä se ihmeellinen tosiasia, että kyseessä tosiaan on oma lapsi. Meidän oma pieni. Niin pieni, mutta niin käsittämättömän suuren rakkauden tunteen nostava.

Ennen vauvaa syntymää ehti kuulla jos jonkinlaisia kertomuksia siitä mitä se elämä sitten onkaan, kun vauva tulee kotiin. Siinä missä yksi kertoo valtaisasta väsymyksestään ja sen aiheuttamista ennätyksellisen muhkeista silmäpusseistaan, toinen kertoo täydellisesti nukkuvasta lapsesta, joka käy ja kukkuu suorastaan ajatuksen vienolla voimalla.

Omat odotukseni itse vauva-ajasta olivat kohdallani lähinnä eri mahdollisuuksilla leikittelyjä, koska tiedostin alusta saakka sen, että vain aika näyttää millaista se juuri meillä tulee olemaan.

On itsestäänselvää, että niin vanhempia kuin vauvojakin on niin kovin erilaisia, että vain kaikki asiat yhdessä näyttävät sen, millä tavoin arki lähtee juuri omalla kohdalla rullaamaan uuden pienen kanssa.

Kun meillä on nyt pari kuukautta ehtinyt kulua, on huomannut vauvaelämän rullaavan melko mukavasti. Toki tutuiksi on tulleet niin yöheräämiset kuin valtaisa väsymyskin, mutta mieli on pysynyt hyvin virkeänä ja olemus onnellisena.

Niinäkin hetkinä kun nuokun sohvannurkassa päivällä puolinukuksissa, odottaen vain mahdollisuutta päästä nukkumaan, tunnen sen syvällä jossain asuvan onnentunteen, kun vain katson pienokaista. Mahdollisuudet nukkua käytän aina hyödyksi, olivat ne sitten päivällä vauvankin nukkuessa, tai iltasella miehen saapuessa töistä kotiin. Kun nukkuu niin jaksaa kummasti! :)

Vauva-arjen keskellä elämisen lisäksi olen jaksanut touhuta yhtä jos toistakin. Muun muassa sitkeä siivouskärpänen on päässyt puraisemaan niin napakasti, että on tullut siivottua nurkkia kellarista kyökkiin. Sisustuskärpänenkin taitaa alkaa pian hakemaan osumakohtaa, kuten se syksyllä tapaa tehdä.. sitä odotellessa, kun verhot vaihtuu lennosta ja muuta mukavaa.. :)